2014/12/10

Hei maailma - minä olen täällä!

Viime viikolla koimme tähän astisen elämämme onnellisimman hetken, kun pieni poikamme syntyi joulukuisena tähtiyönä. Elo on ollut sen jälkeen niin ihmeellistä, että ei ole paljon muuta ehtinyt tehdä, kuin nuuskutella rakasta pientä nyyttiä ja antaa sydämen pakahtua ilosta. Hän on meidän maailman suurin ihmeemme, pikkuruinen mies, jota kannoin vatsassani päivää vaille yhdeksän kuukautta. 


Näiden kuvien myötä toivottelenkin teille ihanat lukijat, ystävät ja myötäeläjät mitä upeinta joulun odotusta täältä vaaleansinisestä vauvakuplasta. Palaan kyllä blogin pariin taas myöhemmin. Ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa, sillä nyt on aika nauttia täysillä näistä ainutlaatuisista hetkistä elämäni miesten kanssa.

Olen niin onnellinen.


2014/11/28

Sinua odotetaan

Aika tarkalleen pari kuukautta sitten lokakuun koleana aamuna suuntasimme ensimmäistä kertaa tälle vuodelle nokkamme kohti tuulista Suomenlinnaa. Samoille huudeille, jossa olimme vuotta aiemmin tanssineet häitämme ja ikuistaneet onnemme hääpotretteihin Suokin karuilla rantakallioilla. Tälläkin kertaa mukanamme oli jo hyvinkin tutuksi tullut luottokuvaajamme Tuomas. Kuvauksen teema oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin elokuussa 2013. Meidän kahden aikuisen perhe on ihan pian muuttamassa muotoaan ja se tuntuu edelleen niin uskomattomalta, ettei sitä vielä oikeasti pysty edes käsittämään.







Tänään starttasi viimeinen raskausviikko ennen laskettua aikaa ja voin muuten kertoa, että kyllä täällä joka ikinen päivä suhteellisen malttamattomina varrotaan, että vihdoin näkisimme meidän pienen ihmeemme. Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Mutta tällä ajoittain piinaavaltakin tuntuvalla odotuksella on selkeästi se oma tärkeä tehtävänsä. Kun vielä alkuraskaudesta väistämättä edessä oleva synnytys suorastaan kauhistutti, niin nyt kyseistä urakkaa odottaa jokseenkin malttamattomana. Niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Any day now. 

PS. Tahdon!

Photos: Tuomas Mikkonen
Dress: Pukuni
Hair: Marjo


2014/11/23

Tuli valkeus ja mikromatka peltomaisemiin

Mikromatkailu on ollut lähikuukausina meidän juttu ja sama meno jatkuu taatusti myös tulevaisuudessa. Mitä mikromatkailu tai -seikkailu sitten mahdollisesti meinaa? Oman käsitykseni mukaan se tarkoittaa sitä, miten omasta kotikaupungistakin voi löytyä arjesta poikkeavia elämyksiä ja uusia näkökulmia. Sitä että heittäydytään tutkimaan niitä vanhoja ja ehkä vähän turhankin tuttuja huudeja matkailijan seikkailuasenteella. Mikroseikkailut voidaan hyvin laajentaa Sadun tavoin kattamaan kotikulmien lisäksi koko kotimaa ja näitä suomiretkiä meillä onkin suunnitteilla ensi vuodelle useamman sorttista.

Niinpä eilen me mikroseikkailimme ensilumen peittämille Pohjois-Espoon pelloille koko perheen voimin. Maisemat ovat hyvinkin tuttuja ison harmaan tyypin näkövinkkelistä katsottuna, mutta pitkästä aikaa otimme myös koirat sekä kameran mukaan tallipuuhiin. Tavoitteenamme oli käydä reipas lenkki ihanassa pikkupakkasessa peltoteitä pitkin, mutta melko pian muistimme meidän trion säänkestävyyden puutteen ja luontoretki typistyi puolen tunnin happihyppelyksi.

Jokapäiväset Herra Hoon rapsuttelut tietysti kuuluivat asiaan ja kaiholla katselimme kauraturvan kanssa tallikavereita, jotka lähtivät ilman satuloita kirmailemaan innosta puhkuvien hevostensa kanssa lumisille metsäteille. Eiköhän mekin päästä Hoon kanssa pian samoilemaan yhdessä Espoon korpeen, kunhan maha-asukki on puserrettu maailmaan ja meikäläinen on kutakuinkin palautunut kyseisestä koitoksesta. Onneksi meillä on maailman paras hevosenvuokraaja, joka on jo pian viiden vuoden ajan liikuttanut Hanurenia. Hän on kyllä täysin korvaamaton. Lisäksi Hoo saa tarhailla aamuvarhaisesta iltamyöhään iiiisossa metsätarhassa yhdessä bestiksensä kanssa, joten ihan hyvin sillä on pullat uunissa.


Seuraavaksi lähdetäänkin seikkailulle Helsingin puolelle, sillä aion hoitaa parit jouluostokset nyt heti paikalla, jottei sitten aaton alla ole nyytin kanssa tarvetta kammeta itseään tungokseen.

Nautitaanhan lumesta vielä kun voidaan! Se on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla sulamassa jo kovaa vauhtia pois. Sniif. Missä on hanget korkeat nietokset kysynpähän vaan. Ei ole pimeyskään yhtään niin synkkää lumikuorrutteen ansiosta, joten olisin suonut tämän ilon kestävän sinne maaliskuun huitteille saakka.

Leppoisaa sunnuntaita kamut!

Photos: Olympus OM-D E-M1 + M-Zuiko 25mm f1.8